Ihana kesä ohi, oli lämmintä ja mukavia tapahtumia. Tämän kokoisen koiraperheen päiviin kyllä riittää aina touhua, mutta yritetty huilata ja rentoutua. Aivan helteillä koiratkin ottivat kyllä tosi rennosti. Tässä pientä koostetta kesän tapahtumista.
Ensimmäinen Crownwish kasvatti-tapaaminen järjestettiin heinäkuun alussa. Mukavasti kasvatteja omistajineen pääsi paikalle. Koirille oli järjestetty pihalle agilityesteitä ja muuta pientä tutustumista, mutta koirat valitsivat yleisen peuhaamisen ja leikkimisen ympäri pihaa, ja sitä oli kiva seurata. Välillä kävivät järvessä jäähyllä, osa uiden osa vähän varpaita uittaen. Kaikki tulivat hyvin toimeen keskenään, porukkahan on vielä niin nuortakin. Ihana oli nähdä miten viime talven pennut ja vähän vanhemmatkin olivat kasvaneet, kaikki näyttivät hyvin hoidetuilta ja olivat hitsautuneet tärkeiksi perheenjäseniksi koteihinsa. Monenlaista harrastustakin oli jo kokeiltu tai suunnitelmissa. Sai kyllä onnellisena katsella kasvatteja ja niiden menoa. Kiitos kaikille vielä, teitte meidän päivästä ikimuistoisen! |
Suomessa eniten kesällä kiertelivät Gere ja Bertta. Gerellä on nyt 3 sertiä kasassa, mutta ei vielä valioidu kun alle 2 vuotias. Bertta sai Mikkelissä sertin ollen myös VSP, ja hyvin on sijoittunut parasnarttu luokissa monessa näyttelyssä. Mutta mieleen jäävimmät tapahtumat olivat tämän kesän Corgien erikoisnäyttely Tampereella sekä oman kylän eli Tuusniemen ryhmänäyttely.
Gere, Bertta ja Martta ovat käyneet myös virallisissa terveystutkimuksissa. Gerellä ja Martalla tulokset ovat ok, mutta harmiksemme Bertalla toinen kyynärä on 2. Tämä vaikuttaa niin, ettei Berttaa astuteta. Katsotaan keväällä tehdäänkö uusintakuvauksia, mutta pääasia tietysti että tuo kyynär ei alkaisi vaivaamaan. Aikamoinen harmitus, muut ”palikat” meidän mielestä koirassa niin luonteen kuin ulkonäön kannalta melkeinpä kymppejä, suunnitelmia ja haaveita oli kovasti Bertan suhteen. Mutta näillä nyt mennään.
Toivotamme ihanaa ja mukavaa syksyä teille kaikille!